Miten Open Badge -merkit tukevat elinikäistä oppimista?

Elinikäisen oppimisen teema on ollut 90-luvulta lähtien jatkuvasti läsnä työssäni. Olen tiimini kanssa kehittänyt osaamisen tunnistamista ja tunnustamista tukevia verkkopalveluita; oppimisympäristöjä, ePortfolio-ratkaisuja ja Open Badge -teknologiaan pohjautuvat Open Badge Factory ja Open Badge Passport -verkkopalvelut.

Open Badge Factory on mukana Osaaminen näkyviin -viikoilla, jolloin suomalaisia herätellään huomaamaan omaa osaamistaan ja tekemään sitä näkyväksi.

Teemana elinikäinen oppiminen on laaja ja moniulotteinen. Sitä voidaan lähestyä muun muassa työllistymisen, urakehityksen, hyvinvoinnin, sivistyksen ja tietoyhteiskunnan kehittymisen näkökulmista. Erilaisista näkökulmista huolimatta kaikilla toimijoilla tuntuu olevan yhtenäinen käsitys siitä, että elinikäisen oppimisen tiellä on rakenteellisia, asenteellisia ja teknisiä esteitä, joita tulisi poistaa, jotta kansalaiset ja yhteiskunta pystyisivät kehittymään hyödyntämällä paremmin tuottamaansa osaamispääomaa. Tähän pyrkimykseen liittyy myönteinen ihmiskäsitys ja usko siihen, että edistystä tapahtuu ja monet tahot jaksavat kehittää osaamisen tunnistamista ja tunnustamista tukevia menetelmiä ja työkaluja.

Haasteena on kuitenkin se, että monilla ratkaisuilla on vain välillisiä vaikutuksia elinikäisen oppimisen kannalta, koska ne on kehitetty toimimaan tiettyjen “lokeroiden” sisällä (toimialat, sektorit) ja palvelemaan organisaatioiden (oppilaitosten, yritysten, järjestöjen) omia osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tarpeita. En nosta erityisesti digitaalista portfoliota tikun nokkaan, mutta sen avulla on helppo havainnollistaa mitä tarkoitan välillisenä vaikutuksena. Portfoliotyöskentelystä on kiistämättä paljon hyötyä oppimisen kannalta. Sillä voidaan tukea osaamisperusteista ja reflektiivistä oppimista ja auttaa oppijoita kehittämään osaamisen näyttämisen ja kehittämisen taitoja. Näistä taidoista on hyötyä elinikäisen oppimisen kannalta, mutta valitettavasti vain harva opiskelija jatkaa portfolionsa kehittämistä kun hän valmistuu. En lähde nyt käsittelemään perusteellisesti tätä kysymystä, mutta sanotaan vain lyhyesti, että portfolio palvelee oppilaitoksen sisäisiä tarpeita, mutta siirtymää ei ole mietitty. Joko käyttö estyy, kun opiskelijan tunnukset suljetaan, sisältöjen siirtäminen on hankalaa tai portfolio on toteutuksena sellainen, että se ei innosta opiskelijaa hyödyntämään sitä jatkossa. Näin tapahtuu monien muidenkin vastaavien työkalujen kanssa.

Open Badge -konseptin ydin

Mozilla-säätiön ideoima ja kehittämä konsepti nimeltä Open Badge on poikkeuksellinen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ratkaisu, koska se on innovaatio, joka tukee suoraan (ei välillisesti) elinikäistä oppimista ainakin kahdella tavalla (kerron kolmannesta jutun lopussa).

Se on kehitetty, jotta pystymme tunnistamaan, tunnustamaan ja tekemään näkyväksi sitä mitä opimme jokapäiväisessä toiminnassamme; työssä, harrastuksissa, vapaaehtoistyössä, luottamustehtävissä eli niin sanotun epävirallisen oppimisen yhteydessä. Open Badge -konsepti osuu elinikäisen oppimisen ytimeen, koska eri asiantuntijoiden arvioiden mukaan epävirallisen oppimisen kautta hankittu osaaminen muodostaa noin 70 – 80% osaamispääomastamme ja haasteena on, että se jää suurilta osin tunnistamatta ja tunnustamatta.

Jotta tämä missio toteutuisi Mozilla on kehittänyt teknologisen ratkaisun, joka tukee osaamisen tunnistamista ja näkyväksi tekemistä yli erilaisten organisaatioiden rajojen. Tekniseltä toteutukseltaan Open Badge on yksinkertainen. Se on kuva, joka sisältää informaatiota, jonka avulla merkin myöntäjä kertoo merkin vastaanottajan osaamisesta sekä kriteereistä, joiden perusteella kyseistä osaaminen on todennettu. Jotta tunnistettua ja tunnustettua osaamista olisi helppoa välittää Open Badge konsepti tarjoaa:

  • Avoimen standardin, joka mahdollistaa, että eri alustoista luodut ja myönnetyt merkit ovat käytettävissä kaikkialla ilman järjestelmäsidonnaisuutta.
  • Merkki on käytännössä linkki, jonka merkin saaja voi helposti lisätä omaan CV:een, portfolioon, lähettää sähköpostitse tai jakaa LinkedIssa tai sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoa osaamismerkeistä: Mikä on Open Badge -merkki?

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kannalta Open Badge -konsepti avaa uusia mahdollisuuksia, koska yhdessä konseptissa yhdistyy sekä digitaalisen sertifikaatin että portfolion ominaisuuksia:

  • Merkillä on myöntäjä, joka validoi merkissä esitettyjen kriteereiden pohjalta merkin saajan osaamista.
  • Open Badge -standardi mahdollistaa myös, että merkin saaja voi “rikastuttaa” omia merkkejään lisäämällä niihin erilaisia todisteita. Jos merkin saaja saa esimerkiksi työnantajaltaan merkin, joka validoi hänen osaamistaan projektiosaajana, hän voi lisätä merkkiinsä aineistoa (linkkejä), jonka avulla hän voi avata paremmin osaamistaan merkkiä katsoville henkilöille.
  • Myöntäjän validoinnin ja saajan lisäämän näytön lisäksi Open Badge -standardi tukee myös suositteluja (endorsement). Suosittelu tarkoittaa, että esimerkiksi merkin saajan kollega voi pyynnöstä tunnistaa ja tunnustaa merkin saajan osaamista ja näin kasvattaa merkin arvoa. Suosittelu voi koskea merkin saajaa, mutta myös itse merkkiä eli on mahdollista, että yhteistyötä tekevät organisaatiot suosittelevat verkostonsa jäsenen kehittämä merkkiä. Jos tietyn toimialan toimijat kannattavat verkostonsa luomia merkkejä, tämä luo yhtenäisiä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteita ja sen tuloksena merkkien arvo kasvaa merkin saajien ja koko verkoston ja toimialan kannalta.

Merkistä on moneksi

Open Badge -osaamismerkki on helppokäyttöinen ja samalla hyvin monipuollinen konsepti, jolla voi olla keskeinen rooli elinikäisen oppimisen edistämisessä. Se on oppijakeskeinen, sillä jokainen merkin saaja itse päättää miten ja milloin hän käyttää merkkejään.  Open Badge -osaamismerkki ylittää organisaatioiden rajoja, tukee siirtymisiä ja mahdollistaa sen, että osaamisen tunnistamista ja tunnustamista voi toteuttaa merkin myöntäjän lisäksi (joka on usein auktoriteetti, organisaatio tai virallinen tajo) myös erilaisten yhteisöjen jäsenet. Vaikka Open Badge -konsepti avaa monia lukkoja, jotka ovat vaikeuttaneet elinikäistä oppimista (etenkin epävirallisen oppimisen osalta), se on vain työkalu ja sen tuomat hyödyt riippuvat siitä, miten eri toimijat käyttävät sitä.

Vaikka suomenkielinen termi “osaamismerkki” yhdistää Open Badge -konseptin osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen, Open Badge -merkkejä käytetään moniin muihinkin tarkoituksiin. Osallistumismerkkejä voi myöntää henkilöille, jotka ovat osallistuneet tapahtumaan, koulutukseen, projektiin tai muuhun toimintaan. Merkeillä voi myös palkita merkin saajia saavutuksista tai asenteista. Esimerkiksi monet oppilaitokset ja yritykset käyttävät merkkejä opiskelijoiden tai työntekijöiden tukemiseen, motivointiin ja sitouttamiseen. Korona-aikana on myös myönnetty sosiaalista yhteenkuluuvutta ilmaisevia merkkejä. Miten tulisi suhtautua tällaisiin merkkeihin, joita kaikki eivät pidä “oikeina” osaamismerkkeinä? Vesittävätkö ne Open Badge konseptin uskottavuutta? Ovatko ne arvottomia? Onko niistä mitään hyötyä elinikäisen oppimisen kannalta?

Itse asiassa, kun tarkastellaan mitä yhteistä kaikilla näillä merkeillä on, voidaan todeta, että ne ilmaisevat kaikki tunnustuksen antamista (ei pelkästään osaamisen tunnistamista ja tunnustamista). Tunnustuksen antaminen onkin mielestäni Open Badge -konseptin kolmas vahva ulottuvuus (epävirallisen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen sekä siilojen rajojen ylittämisen lisäksi). Se on erityisen tärkeää koska se auttaa oppijaa motivoivan luottamuksen osoittamisen kautta ottamaan keskeisen ja aktiivisen roolin oman osaamisen kehittämisessä.

Tunnistaminen, tunnustaminen, tunnustuksen antaminen ja luottamus ovat kaikki Open Badge -konseptin tukemia elementtejä, jotka tukevat elinikäistä oppimista.

Lopuksi haluan nostaa esiin seuraavat ajatukset:

  • On tärkeää antaa kaikkien kukkien kukkia ja suhtautua ennakkoluulottomasti Open Badge -merkkien kirjoon; myös sellaisiin merkkeihin, joita pidetään joskus arvottomina, koska ne eivät ole varsinaisesti “osaamismerkkejä”. “Kevyet” motivointimerkit voivat olla organisaation ensimmäinen askel kohti laajempaa osaamismerkkistrategiaa.
  • On hyvä muistaa, että merkkejä käytetään hyvin erityyppisissä konteksteissa. Viime kädessä merkin saajat ottavat vastaan arvostamiaan merkkejä ja hylkäävät arvottomat. Tästä syystä merkkien suunnittelijoiden kannattaisi arvioida tekemiensä merkkien arvoa omien organisaatioiden näkökulman lisäksi myös merkkien saajien kannalta. Merkkien kehittäminen yhteisössä on erinomainen tapa varmistaa tämä asia.
  • Elinikäisen oppimisen kannalta parhaat merkit ovat sellaisia, jotka tukevat siirtymistä. Tällaiset merkit liittyvät yleensä osaamisiin (esimerkiksi transversal tai soft skills), joita arvostetaan eri tyyppisten organisaatioiden ja toimialojen rajojen yli ja niiden suunnittelu edellyttää yleensä yhteistyötä.
  • Osaamismerkin ei ole pakko olla aina organisaation suunnittelema ja myöntämä. Open Badge Passport -palvelussa myös oppijat voivat luoda omia merkkejä (selfie badges). Oman osaamismerkin luominen on hyvä tapa tuoda esille sellaista erityistä osaamista, jota vain osaaja itse pystyy tekemään näkyväksi. Itse luotuihin merkkeihin suhtaudutaan usein nuivasti, koska olemme tottuneet siihen, että vain auktoriteetti voi validoida suorituksia tai osaamista. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ei kuitenkaan tarvitse olla organisaatioiden tai virallisten tahojen monopoli, sillä Open Badge -merkkien avulla myös yhteisöjen jäsenet voivat tunnistaa ja tunnustaa vertaisten osaamista suosittelujen (endorsement) avulla.

Lisätietoa Open Badge Factory -palvelusta löydät nettisivuiltamme. Meihin voi ottaa yhteyttä laittamalla viestin osoitteeseen contact@openbadgefactory.com.

Kirjoittaja: Eric Rousselle,
Open Badge Factoryn toimitusjohtaja